Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
REISSUSSA
Erilaiset retket, matkat ja reissut jäävät usein mieleen muutenkin. Niitä on kuitenkin ihana taltioida myös lapselle itselleen muistoksi. Oli kyse sitten mummolassa käynnistä, Kanariansaarista tai lähimetsästä.
Millaisia reissuja te olette tehneet?
Menittekö lentokoneella vai kävellen?
Ketä oli mukana?
Mikä oli hauskinta?
Milloin reissu tehtiin?
Mitä näitte?
Mikä ei tuntunut kivalta?
Reissussa-sivua voi käyttää ja täyttää monella tavalla. Laittaisitko sinä tienviittoihin paikkoja, joissa olette käyneet vai päivämääriä, jolloin reissu tehtiin? Lisäisitkö kuvia vai kirjoitatko tekstiä? Reissusivusta voi tehdä muistiinpanoja yhdestä reissusta tai kirjata siihen monta eri reissua.
Kaikki reissut ovat erilaisia. Toiset menevät ihan putkeen ja toisilla sattuu ja tapahtuu. Onneksi useimmille kommelluksille voi jälkikäteen ainakin jo vähän hymyillä.
Mikä on teidän hauskin reissusattumus?
Saatat ihastua näihinkin
Odotusbingo
Odotusaikaan kuuluu monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Jos odotat lasta kohdussasi kantaen, liittyy odotukseen usein myös kaikenlaisia kolotuksia ja kommentteja. Me tehtiin sulle odotusbingo, kuinka nopeasti saat rivin täyteen?
Vauvakortit – tallenna tärkeät virstanpylväät helposti ja kauniisti
Oot niin ihana -vauvakortit näkivät päivänvalon tänä vuonna mutta niiden suunnittelu on aloitettu jo vuonna 2016, samaan aikaan vauvakirjamme kanssa. Ne ovat olleet myös kysytyin tuote kaikkina näinä vuosina ja nyt ne ovat vihdoin saatavilla! Lue lisää siitä miksi tämä on vauvakorttimarkkinoilla aivan käänteentekevä tuote!
Onko Oot niin ihana -vauvakirja happovapaa?
Etenkin valokuvia tallentaessa on tärkeää ottaa huomioon myös niiden säilytyspaikka. Kaikkein pahinta myrkkyä rakkaille kuville ovat lämpötilan vaihtelut sekä suora auringonvalo, joka haalistaa kyllä kuvan kuin kuvan ajan mittaan. Myös säilytystavan tai -tuotteen materiaaleilla on väliä.
#IHANATYYPPI ESITTÄYTYY | SUSANNA
En tiedä, miten meille onkin löytynyt näin ihania brändilähettiläitä tänä vuonna. Olemme ihan fiiliksissä ja nyt haluaisimmekin esitellä sinulle seuraavan eli Susannan, joka hänkin on tietysti #ihanatyyppi.