Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
TÄRKEÄT | SUKUPUUN VASTINE
Yksi kantavista arvoista koko Oot niin ihanassa on sen sopivuus erilaisille perheille. Jokainen vauva ja sitä myötä myös perhe ihan omanlaisensa. On yksinhuoltajia, ydinperheitä, sateenkaariperheitä, adoptioperheitä ja kaikkea siltä väliltä ja sen ulkopuolelta. Koska perhemalleja on niin monta, halusimme tehdä perinteisen sukupuun sijaan jotain uutta.
Niin syntyi Tärkeät-sivu. Sitä voi täyttää sukupuun tapaan tai omalla, haluamallaan tavalla. Kuviin yhdistetyt nimet, katkoviivat ja nuolet kertovat omaa tarinaansa ja niitä voi kuvien välille piirrellä vielä lisääkin.
Samalla sivulla voivat hyvin olla uusperheen jäsenet, biologiset vanhemmat, äidin miesystävä, kummit, mummit, naapurit tai vaikka sisarukset. Kaikki äidit tai isät, puolet ja kokonaiset. Ketkä niitä tärkeitä nyt sitten aina kulloisessakin perheessä ovat.
Haluamme omalta osaltamme olla tekemässä maailmasta piirun verran parempaa puhumalla sen puolesta, että ne kaikki moninaiset perheet ovat yhtä ihania ja no, tärkeitä. Kukin rakentaa sen oman lähipiirin ja turvaverkon, vauvan kannaltahan tärkeät ihmiset ovat tärkeitä muista suhteista (muiden mielipiteistä) tai siteistä huolimatta.
Ja tärkeä voi olla myös monella tavalla. Ehkä toinen vanhemmista ei ole enää elossa tai biologiset vanhemmat edes tiedossa. Toisaalta voi olla avartavaa myös tietää niistä sukulaisuussuhteista. Ydinperheitäkin on monenlaisia, on eri määrä sisaruksia, tätejä, enoja ja setiä.
Tälle sivulle tallennat juuri ne teille tärkeät ihmiset.
Millainen perhe teillä on?
Ketä siihen kuuluu?
Ketkä ovat tärkeitä?
One reply to “TÄRKEÄT | SUKUPUUN VASTINE”
Pingback: Ihana perhe | Jenni Ryytty - Oot niin ihana
Saatat ihastua näihinkin
Nostalginen tammikuu — jo viisi ihanaa vuotta!
”Hei, mitä sinä olet tehnyt tänään?Minä kävin kirjakaupoissa ja huomasin, että eräässä hyllyssä olisi juuri yhden unelman mentävä kolo.Pohdittuani asiaa mietin, että mitäpä jos en pitäisikään tätä juuri alkanutta prosessiani perinteisesti salassa hulppeisiin julkkareihin ja valmiiseen tuotteeseen asti vaan ottaisin sinut mukaan. Niin julkkareihin kuin siihen prosessiinkin. Tervetuloa mukaan, tehdäänkö yhdessä maailman ihanin vauvakirja?”
VINKKEJÄ VAUVAKUVAUKSEEN
Tärkeitä hetkiä tekee mieli ikuistaa mutta miten kuvata vauvaa? Kurkista muutama helppo, kotioloissakin toimiva vinkki, joilla onnistut vauvakuvauksessa!
#IHANATYYPPI ESITTÄYTYY | SUSANNA
En tiedä, miten meille onkin löytynyt näin ihania brändilähettiläitä tänä vuonna. Olemme ihan fiiliksissä ja nyt haluaisimmekin esitellä sinulle seuraavan eli Susannan, joka hänkin on tietysti #ihanatyyppi.
Niin ihana jatko-osa
Supersuosittu Oot niin ihana -vauvakirja sai ihanien asiakkaidemme toiveesta seurakseen Oot niin ihana jatko-osan, jolla vauvakirjasta tulee koko taapero- ja leikki-iän kattava muistojen taltiointiväline. Jatko-osan ihanat sivut noudattelevat tuttua Oot niin ihana -ilmettä ja ne sopivat värimaailmaltaan täydellisesti yhteen vauvakirjan kanssa. Jatko-osan sivuille taltioit helposti kasvavan lapsen tärkeimmät muistot ja mietteet.