Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
DIY-korusetti – hauskaa kotipuuhaa ja ihania lahjoja
Aina, kun joku vierailee meidän varastolla ja tulee puhetta näistä silikonikoruista, on reaktio poikkeuksetta sama. ”Voi miten ihania, en kestä, oispa ihanaa tehdä ihan oman näköinen!” No nyt se on mahdollista. Teimme pienen määrän DIY-settejä, joilla teet omat persoonalliset silikonikorut kahdelle. Tämän hauskempaa ja monen ikäiselle sopivampaa kotipuuhaa ei taida ollakaan.
Silikonikoru on helppo koota ja se onnistuu jo aika pieneltäkin lapselta. Testattu on! Muistathan kuitenkin, että koru ei ole lelu vaikka muuten turvallinen onkin eli valvothan kuitenkin kokoamista, jotta pienet osat menevät sinne minne ne kuuluvatkin.
DIY-korusetissä tulee mukana kaikki, mitä tarvitsette kahden korun tekemiseen ja koko paketti saapuu kauniissa lahjalaatikossa, joka toimii myös korujen säilyttämiseen jatkossa.
Settejä on muutamia erilaisia, halusimme nimittäin koota sinulle mahdollisimman ihanan valikoiman toisiinsa sävyiltään sointuvia helmiä yhteen. Setit on nimetty niissä olevien helmien värisävyjen mukaan ja ne ovat Aamurusko, Merellä, Kuulas sekä Kesähelle. Mikä on sun suosikkisi?
Jokaisessa setissä on yhteensä 8 kpl helmiä ja niiden koko, muoto ja sävy vaihtelevat hieman seteittäin. Silikonihelmien lisäksi setti sisältää myös kaksi nauhaa sekä korulukot kahteen kaulakoruun (yhteensä 4 kpl eli 2 kpl per koru). Nauha on kestävää ja pestävää nylonia ja sitä voit helposti myös leikata halutessasi lyhyemmäksi.
Mukana tulee myös kuvalliset ohjeet mutta voimme kertoa, että homma on hyvin helppoa ja hauskaa. Kahdeksasta helmestä saat jo monenlaisia variaatioita aikaan. Kokeile, miten eri näköinen korusta tulee helmien paikkaa ja määrää vaihtamalla! Meillä myynnissä olevissa koruissa on joko viisi tai kolme helmeä, hieman mallista riippuen mutta mikään ei estä sinua tekemästä vaikka yhtä kahdeksanhelmistä ihanuutta!
Jokainen setti on koottu rakkaudella ja toivomme, että nämä toisivat paljon iloa kotipäiviin, yhdessä puuhailuun tai lahjapaketissa pienille ja isoille päivänsankareille.
Olisipa muuten ihana myös nähdä millaisia luomuksia näistä syntyy eli muista tägätä @ootniinihana somessa, jotta mekin pääsemme ihastelemaan!
→ Kaikki silikonikorut sekä DIY-korusetit löydät verkkokaupastamme täältä.
Saatat ihastua näihinkin
Ihanat, uudet sivut ja hieman historian havinaa
Ihan uskomatonta, että Oot niin ihanaa on tehty jo yli neljä vuotta! Näihin vuosiin on mahtunut niin paljon ja matkan varrella on koettu ja nähty vaikka mitä. Yksi tärkeimmistä asioista, joka on kannatellut meitä läpi tämän kaiken on jatkuva halu kehittyä, oppia, kasvaa ja parantaa niin toimintaa kuin tuotteitakin.
#IHANATYYPPI ESITTÄYTYY | JOHANNA
Ja sitten vielä yksi aivan #ihanatyyppi eli Johanna.
Sugar loves mamas ja Oot niin ihana loves Sugar
Meillä oli ihan valtavan suuri ilo ja kunnia olla mukana vastuullisiin valintoihin keskittyneen toimiston, Sugar Helsingin Sugar loves mamas -kuukaudessa toukokuun ajan. Kokosimme sinulle vielä parhaat palat yhteen, sillä näihin sisältöihin kannattaa palata myöhemminkin! Sugarilla on tehty mieletön työ toukokuussa erilaisten vanhemmuuteen liittyvien teemojen ympärillä.
IHANAT REISSUVINKIT
Tänä vuonna reissaminen on todellakin muuttanut muotoaan mutta onneksi lähialueiltakin löytyy vaikka mitä tutkittavaa. Kokosimme sinulle parhaat vinkit kotimaan matkailuun pienten kanssa teidän lähettämistänne vinkeistä. Kurkkaa, käy ja ihastu!