MISTÄ KAIKKI ALKOI

Kaikki alkoi yhden naisen unelmasta ja ideasta tehdä vihdoin vauvakirja, joka sopii kaikille. Ja mikä olisikaan parempi tapa tehdä se kuin kuulla teiltä millainen sen pitää olla. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tästä sama mieltä, lue millaisin tunnelmin hanke käynnistyi tammikuussa.

“Mitä minä oikein menin tekemään.”

Alla oleva teksti on julkaistu helmikuussa 2016 ja se kiteyttää sen kutkuttavan jännityksen, joka minulla oli kun tammikuussa painoin ensimmäistä kertaa Oot niin ihana -projektin facebook-sivun julkaise-nappia.

“Se taisi olla tammikuun ensimmäisiä päiviä tai saattoi joku ohimenevä ajatus olla kytemässä jo viime vuoden puolellakin mutta tammikuussa se konkretisoitui. Mietin, että pitäisi tehdä sellainen moderni vauvakirja, vaihtoehto lisenssihahmoille ja hempeille pupuille. Kirjan tekeminen tuntui kuitenkin isolta, tuntemattomaltakin suolta, johon hyppääminen pelotti.

Olen tehnyt kyllä visuaalisia ilmeitä niin kirjoille kuin muillekin tuotteille mutta kokonaisen kirjan tuottaminen alusta loppuun itse ei ole tuttua. Aloin varovasti puhua ideastani muutamille ihmisille ja ensimmäiset viisi olivat aivan kauhuissaan siitä, että kerron ideastani eteenpäin. Älä vaan kerro enää kellekään, joku tekee sen! Nyt oot ihan hiljaa tästä ja alat vaan tehdä. Et hiisku sanaakaan!

Kuudes, jolle kerroin sai lyhennetyn version ja senkin salamyhkäisesti sushipöydän äärellä kuiskaten. Kerroin myös, että pitäisi jotenkin saada lisää tietoa paitsi kirjan tekemisestä, myös siitä mitä ihmiset vauvakirjalta haluavat. Että enhän minä tiedä, mitä kaikkea siellä pitäisi olla. No mikset kysy niiltä ihmisiltä, hän sanoi.

Ja minulle valkeni, että niinhän tämä pitää nimenomaan tehdä. Yhdessä, jotta lopullinen vauvakirja palvelee parhaalla mahdollisella tavalla mahdollisimman monia ja monenlaisia vanhempia.

20.1. avasin tämän Facebook-sivun. Painettuani julkaise-nappia, ensimmäinen ajatukseni oli, että mitä minä oikein menin tekemään. Mitä jos kukaan ei kommentoi eikä tule mukaan. Mitä jos tätä ei olisi sittenkään pitänyt sanoa ääneen.

Tänään olen valtavan iloinen, että uskalsin painaa sitä nappia ja takuuvarma siitä, että Oot niin ihana -kirjasta tulee aivan uskomattoman hieno. Matka on edelleen vasta alussa mutta minulla on nyt maailman parasta matkaseuraa!”

-Julkaistu Oot niin ihanan Facebook-sivulla 10.2.2016

tehdaankoyhdessa

Ja nyt, tätä kirjoittaessani olen, jos mahdollista, vieläkin iloisempi ja samaan aikaan aivan järjettömän montaa kokemusta rikkaampi. Enpä tiennyt tammikuussa, että kuinka valtava hanke tästä lopulta muotoutuu kaikkinensa mutta tässä ollaan ja mikä tärkeintä, niin olet sinäkin. Sillä ilman sinua tämä ei olisi eikä olisi ollut mahdollista.
Katso kaikki tuotteet >

HALUAN SAADA IHANAA POSTIA

”Löysin tämän noin viisi minuuttia sitten ja OLEN TÄYSIN RAKASTUNUT!!! U.P.E.A!!!!”