Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
ODOTUS
Odottaminen on jännittävää aikaa. Jos vauva on ensimmäinen, se on vielä jännittävämpää, koska ei oikein tiedä mitä tuleman pitää. Kurkkaa miten monella ihanalla tavalla odotusta voi vauvakirjaan tallentaa.
Jokainen odotus on omanlaisensa
Odotusaikaan liittyy monenlaisia vaiheita ja nekin ovat yksilöllisiä. Toisen raskaus on helppo ja hehkuva, toiselle odotus tarkoittaa vessanpöntön halailua tai vuosikausien kirjaimellista odotusta.
Oot niin ihanassa odotuksesta puhutaan nimenomaan odotuksena, ei pelkästään raskautena. Odottaa voi myös adoptiolasta, hoidoin alkunsa saanutta tai muulla tavoin perheeseen saapuvaa pientä. Jokainen odotus on omanlaisensa ja siksi sille tehty sivukin antaa tilaa juuri sinun odotuksellesi.
Odottaja pohtii monenlaisia asioita
Kaikki ajatukset ja pohdinnat tulevaisuudesta ovat tärkeitä. Millainen vanhempi minusta tulee, mitä asioita pelkään, mitä odotan (heh)? Millainen vauva mahtaa olla, miten selviän teinin kasvattamisesta, millainen perhe meillä on, mitä pitää hankkia?
Odotukseen kuuluu monenlaisia tunteita peloista toiveisiin. Usein ohikiitävät hetket myös unohtuvat nopeasti, joten niitä todella kannattaa kirjata ylös. Miten ihanaa onkaan jälkikäteen muistella mitä kaikkea odotukseen oikein mahtuikaan!
Odotus on myös kehollista
Ihan oma lukunsa ovat myös fyysiset tuntemukset. Tekeekö mieli suolakurkkuja vai karkkia, itkettääkö?
Raskauteen liittyy myös fyysisiä muutoksia, vatsan kasvua seurataan niin neuvolassa kuin kotonakin. On sf-mittaa, käyrää, ultraa ja tunnustelua. Koko keho muuttuu ja mukautuu.
Raskausviikoista voit lukea lisää näistä artikkeleista:
Raskausviikot 5–12 – ensimmäinen kolmannes
Raskausviikot 13–27 – toinen kolmannes
Raskausviikot 28–40 – viimeinen kolmannes
Kurkkaa myös meidän sinulle tekemä hauska odotusbingo. Kuinka nopeasti saat bingorivin täyteen?
Odotus voi olla myös hoitoja, IVFiä, pelkoa, turhautumista, huolta ja surua. Odotuksessa voi olla myös erilaisia vaiheita, toiset mullistavampia kuin toiset.
Mikä mietityttää odottavaa?
Odotusaikana pohditaan myös monenlaisia asioita, nimeä, syntymistä ja synnyttämistä. Pitäisikö olla kantoliina ja millaiset vaunut olisi hyvä hankkia. Tykkäisiköhän vauva unipesästä, perhepedistä vai pinnasängystä?
Millaisia asioita sinä haluat muistaa odotusajalta? Entä kertoa lapselle itselleen myöhemmin? Haluatko tallettaa mahakuvia, kirjeen ajatuksistasi, outojen mielitekojen listan, matkakuvia hakureissulta vai ultrakuvan? Odotus-sivu taipuu monenlaisten muistojen tallentamiseen.
Odotus-sivu on osa Oot niin ihana -vauvakirjaa, jonka löydät täältä.
Saatat ihastua näihinkin
MISTÄ KAIKKI ALKOI?
Jälkikäteen aluille tulee vielä paljon enemmän merkitystä. Ja niitä alkuja voi olla niin monenlaisia. On suunniteltuja alkuja, yllätyksiä, erilaisia kuin odotti ja kaikkea siltä väliltä. Kurkkaa muutamia ideoita ja ajatuksia tämän sivun täyttämiseen.
Raskausviikot 28-40 – Viimeinen kolmannes
Huh, loppusuoralla ollaan jo! Alkaako jo tuntua siltä? Viimeisellä kolmanneksella vauva peräti kolminkertaistaa painonsa ja äitiyslomakin alkaa. Kurkkaa ja nappaa talteen hauskat raskausviikkokuvat, joissa näkyy minkä hedelmän tai vihanneksen kokoinen vauva näillä viimeisillä viikoilla oikein on.
KUUKAUDET-SIVU
Tammi, helmi, maalis. Tuttu litania ja voi mitä kaikkea niiden aikana ehtiikään tapahtua. Vuodenaikojen vaihtelun lisäksi vaikka mitä muutakin. Oletko sinä listaihminen, kurkkaa mitä kaikkea tälle sivulle voikaan listata!
Koululainen | Ihanat tuotteet myös isommalle lapselle
Koulun aloittaminen on jännittävä merkkipaalu lapsen elämässä. Mukaan tulevat ihan uudet kuviot, ehkä kaveritkin ja uusi arki alkaa.