Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
MISTÄ KAIKKI ALKOI?
Jälkikäteen aluille tulee vielä paljon enemmän merkitystä. Ja niitä alkuja voi olla niin monenlaisia. On suunniteltuja alkuja, yllätyksiä, erilaisia kuin odotti ja kaikkea siltä väliltä. Kurkkaa muutamia ideoita ja ajatuksia tämän sivun täyttämiseen.
Mistä kaikki alkoi -sivu on tietysti itseoikeutetusti vauvakirjan ensimmäinen sivu ja siihen voit tallentaa juuri sen teidän matkanne alun. Tämä sivu on heittämällä kuvatuin sivumme koskaan vaikka muutamat muutkin suosikit ovat päässeet aika lähelle.
Mutta miten kaikki teillä alkoi? Siitä, että vauvaa alettiin varovaisesti suunnitella vai aloittaisitko oikeastaan jo siitä, kun vauvan vanhemmat tapasivat? Liittyikö alkuun jotain erikoista, merkityksellistä, hupaisaa tai kamalaa? Olitko aluksi yksin vai olitteko yhdessä?
Tuliko alku yllätyksenä vai oliko kyseessä selkeä päätös? Pitkän pyörittelyn tulos vai rennompi, hei, oisko sit nyt aika -fiilis?
Mistä kohtaa alku oikeastaan lasketaan? Siitä, kun raskaustestiin piirtyi viiva, siitä, kun adoptiopäätös saapui? Ensimmäisestä ultrasta, vauvan saapumisesta kotiin vai jostain ihan muusta? Siitä kuuluisasta pilkkeestä silmäkulmassa vai kenties vienosta toiveesta, palavasta halusta vai suuresta kaipauksesta?
Olipa alku millainen hyvänsä, se on tärkeä. Se viitoittaa alkavaa matkaa ja yhteistä elämänmullistusta. Jälkeenpäin tulee mietittyä monta kertaa sitä päivää, kun kaikki alkoi. Tallenna alku mukaan vauvakirjaan, juuri sellaisena kuin se teillä oli. Jotkut hetket muuttuvat tärkeiksi vasta jälkikäteen. Niistä tulee virstanpylväitä, vedenjakajia, päivämääriä vauvakirjan sivuille.
Jaa ihmeessä oma Mistä kaikki alkoi -sivusi somessa ja merkitse se hashtagein #ootniinihana #vauvakirja ja #mistäkaikkialkoi, niin me ja muutkin löydämme sen.
Jaetaan yhdessä erilaisia alkuja!
Seuraa meitä somessa
→ Oot niin ihana Facebookissa
→ Oot niin ihana Instagramissa
Saatat ihastua näihinkin
Sugar loves mamas ja Oot niin ihana loves Sugar
Meillä oli ihan valtavan suuri ilo ja kunnia olla mukana vastuullisiin valintoihin keskittyneen toimiston, Sugar Helsingin Sugar loves mamas -kuukaudessa toukokuun ajan. Kokosimme sinulle vielä parhaat palat yhteen, sillä näihin sisältöihin kannattaa palata myöhemminkin! Sugarilla on tehty mieletön työ toukokuussa erilaisten vanhemmuuteen liittyvien teemojen ympärillä.
NIIN IHANA PERHEKALENTERI TULEE TAAS!
Niin ihana perhekalenteri on vakiinnuttanut paikkansa monen perheen seinällä ja meillä on ilo kertoa, että sellainen tehdään myös ensi vuodelle!
Uudistunut By Pinja -imetyskorumallisto
Kevättuuli puhalsi By Pinja -mallistoon paitsi uusia värejä, myös uudet, ihanat suomenkieliset nimet. Halla, Aamu, Tyyni, Naava ja monet muut suloiset nimet ovat saaneet inspiraationsa luonnosta, kuten myös korujen uudet ihanat värit!
Vauvakortit – tallenna tärkeät virstanpylväät helposti ja kauniisti
Oot niin ihana -vauvakortit näkivät päivänvalon tänä vuonna mutta niiden suunnittelu on aloitettu jo vuonna 2016, samaan aikaan vauvakirjamme kanssa. Ne ovat olleet myös kysytyin tuote kaikkina näinä vuosina ja nyt ne ovat vihdoin saatavilla! Lue lisää siitä miksi tämä on vauvakorttimarkkinoilla aivan käänteentekevä tuote!