Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Ihania ajatuksia ja vähän vauvakuviakin
Hei tiedätkö mitä, mä haluaisin kertoa sulle pari juttua, jotka mulla on just nyt mielessä. Ota vaikka kuppi kahvia tai teetä ja istu alas.
Kun aloitin Oot niin ihana -vauvakirjan suunnittelun 2016 minulla oli sellainen kutina, että tässä on nyt käsillä jotain ennennäkemätöntä. Että voisin suunnitella jotain sellaista, jolla on ihan oikeasti väliä ja joka toisi lisää muidenkin ihmisten elämään. Halusin omalta osaltani olla rakentamassa parempaa ja tasavertaisempaa maailmaa.
Ihan uuden ja uudenlaisen tuotteen tekeminen ei ole ollut helppoa. Olemme yhdessä ihan mahtavan pikkuruisen tiimini kanssa selättäneet melkoisia haasteita vuosien varrella hankalista painotaloista aina valitettavaan tuotteiden aivan suoraan kopiointiin asti.
Mutta joka ikinen kerta, kun edessä on kohonnut seinä, suljettu ovi tai vuori, olen hajoamisen sijaan miettinyt, että piru vie, minähän ratkaisen tämän! Ja tiedätkö miksi?
Siksi, että joka päivä, kun tulen töihin ja avaan sähköpostin, instan ja Facebookin, minua odottaa paitsi huikea määrä tilauksia, myös kommentteja, palautetta, kiitoksia, hurmaavia kuvia niin vauvoista kuin vauvakirjoistakin sekä ihan mieletön joukko sellaisia ihmisiä kuin sinä. Sellaisia, jotka haluavat muuttaa maailmaa ja tehdä siitä vähän ihanamman yhdessä. Sellaisia, jotka uskovat erilaisiin perheisiin, vauvavuoden tärkeyteen, rakkauteen, yhdessä tekemiseen, aitouteen, jakamiseen, ilojen ja surujen oikeaan näyttämiseen. Sellaisia ihmisiä minulla on siellä ruutujen toisella puolella satoja, tuhasia. Ja se, se jos mikä on tärkeää.
Se, että vaikka istunkin täällä toimistolla, en ole koskaan yksin tämän kanssa. Saan tehdä työkseni sitä, mitä rakastan ja selailla (ihan työn puolesta ja luvan kanssa) vauvakuvia päivästä toiseen. Esimerkiksi sellaisia, kuin tässä kuvassa. Tämä pieni hurmaustapaus syntyi juuri yhdelle brändilähettiläistämme. Aika ihana tyyppi vai mitä?
Ja ihania ovat brändilähettiläämme muutenkin, siksi heillä onkin arvonimi #ihanatyyppi. Ihan pian pääsen esittelemään teille myös ihania perheitä. Sitä, mikä on kaiken tämän tekemisen keskiössä. Sitä, miksi minä tätä alunperin aloin tehdä. Perheitä, joissa eletään oikeaa arkea ja joista jokainen on yhtä tärkeä. Aivan kuten sinä ja sinunkin perheesi, juuri sellaisena, kuin te olette juuri nyt.
Nyt on vuosi 2019 ja ne samat arvot, joiden pohjalta aloitin kolme vuotta sitten ohjaavat toimintaamme edelleen. Kasvusta huolimatta tärkeintä meille ovat vauvat, erilaiset perheet ja ihmiset. Rakkaudella tekeminen, kotimaisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus.
Toivon, että tämä viestini tavoittaa sinut ja avaa edes vähän sitä, kuin kiitollinen olen joka ikisestä tilauksesta, jotka edelleen pakataan käsin täällä Helsingin Vallilassa oman tiimimme (minunkin) toimesta. Jokaisesta kommentista, jaosta, tykkäyksestä ja ideasta. Ne ovat tehneet yhdestä minun unelmastani totta ja toivon, että tekemäni tuotteet tekevät myös sinun elämästäsi vähän ihanampaa. Pienelle toimijalle jokainen teko on tärkeä. Älä koskaan väheksy sitä!
Hyvää viikonloppua ja lämmin, suuri kiitos, että olet mukana. ?
-Aino
One reply to “Ihania ajatuksia ja vähän vauvakuviakin”
Pingback: Oot niin ihana – taustoja ja tarinaa - Oot niin ihana
Saatat ihastua näihinkin
Uudistunut By Pinja -imetyskorumallisto
Kevättuuli puhalsi By Pinja -mallistoon paitsi uusia värejä, myös uudet, ihanat suomenkieliset nimet. Halla, Aamu, Tyyni, Naava ja monet muut suloiset nimet ovat saaneet inspiraationsa luonnosta, kuten myös korujen uudet ihanat värit!
FONTTIVALINNAN TAKANA
Oot niin ihana -vauvakirjalle tunnusomaisen ilmeen antava fonttivalinta on itseasiassa yhdistelmä kolmesta eri fontista. Jokainen sana, joissa tämä hilpeä epätasainen tyyli esiintyy, on siis koottu manuaalisesti kirjain kerrallaan.
🌈 Oot niin ihana on Helsinki Priden yhteistyökumppani 🌈
🤍🩷🩵🤎🖤💜💙💚💛🧡❤️ Tää on mun proud mama moment, kun saan kertoa, että Oot niin ihana on Helsinki Priden virallinen kumppani! Oon tosi ilonen tästä sillä Oot niin ihanaan on alusta asti liittynyt elimellisesti ajatus yhdenvertaisuudesta ja siitä, että jokainen vauva ja perhe on tärkeä. Koko tuoteperhe syntyi halusta luoda vauvakirja, joka todellakin sopii kaikille. 🙌💕
OOT NIIN IHANA ON TÄYSIN SUOMALAINEN
Yksi tärkeä arvo on seurannut mukana läpi koko Oot niin ihana -projektin. Kun aloitimme, se tuntui kaukaiselta unelmalta ja pidemmälle projekti eteni, sitä todellisemmaksi se muuttui.