Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
#IHANATYYPPI ESITTÄYTYY | JUULIA
Meillä on jälleen ilo tehdä yhteistyötä aivan huikeiden tyyppien kanssa.
#ihanatyyppi on vuosittain valittava brändilähettiläs ja tänä vuonna heitä on ollut yhteensä kuusi. Esittelemme nyt teille heistä toisen eli ihanan Juulian.
Meidät valittiin Oot niin ihana -brändilähettilääksi, joka oli aivan ihana uutinen.
Hain brändilähettilääksi, koska ihastuin jo esikoisen aikana Oot niin ihana- vauvakirjaan ja sen myötä tämä brändi ja ihanat tuotteet ovat tulleet tutuksi.
Meidän perheeseemme kuuluu minä eli Juulia 22-vuotias, mieheni Tommi 24-vuotias, meidän tytär Mila 1v3kk ja odotamme meidän toista lastamme. Hänen laskettuaika on marraskuun lopussa. Olen hoitovapaalla Milan kanssa ja pian alkaakin uusi äitiysloma, jonka myötä Milakin on vielä kotona minun kanssa. Perheessämme on siis tulossa suuria muutoksia tulevan vauvan myötä, joka on aivan ihanaa ja olemme niin kiitollisia, että saamme kokea uudelleen syntyvän ihmeen.
Aloitin somen tekemisen heinäkuussa 2019, Milan ollessa reilu pari kuukautta. Halusin päiviin jotain sisältöä ja sitä tämä on kyllä tuonut. Rakastan tehdä somea ja nautin siitä jokapäivä. Olen saanut myös somen kautta paljon rakkaita ystäviä. Teen tätä suurella sydemellä ja toivon, että se välittyy myös seuraajilleni.
Seuraa Juuliaa Instagramissa @Minitjamutsi -tilillä
#ihanatyyppi on vuosittain valittava erityinen brändilähettiläämme, joka pääsee tutustumaan Oot niin ihanan -maailmaan ja kertomaan siitä myös sinulle. Hakuaika on keväisin eli jos mielit ensi kerralla mukaan, kannattaa pistää somekanavamme seurantaan, tiedotamme hakuajasta siellä ensimmäiseksi!
Oot niin ihana Instagramissa
Oot niin ihana Facebookissa
Saatat ihastua näihinkin
Oot niin ihana – taustoja ja tarinaa
Mä olen Aino ja Oot niin ihana on mun yhden naisen unelma siitä, että suunnittelemalla ja valmistamalla tuotteita voi muuttaa myös maailmaa. Aloitin Oot niin ihanan suunnittelemisen 2016 tammikuussa ja halusin tehdä maailman ihanimman vauvakirjan, joka sopisi kaikenlaisille perheille. Matkalta on taltioitu tunnelmia monen postauksen verran ja nyt kokosin ne aikajärjestykseen yhteen. Hyppää siis Oot …
Miten kertoa vauvauutinen läheisille – 12 vinkkiä ja ihania käytännön toteutuksia!
Vauvauutisten kertominen on lähes yhtä jännittävää kuin tieto vauvan saapumisesta ylipäätään. Kurkkaa ihanan yhteisömme kertomuksia erilaisista tavoista paljastaa vauvauutiset sekä 12 vinkkiä siihen, miten se kannattaa tehdä!
Oletko sinä meidän seuraava ihana brändilähettiläs?
Hei, odotatko vauvaa ja oot ihana? Fanitatko Oot niin ihanaa? Me etsitään jälleen loppuvuodeksi brändilähettiläitä eli ihania tyyppejä! Lue mitä ihana tyyppi saa ja miten voit hakea mukaan!
Raskausviikot 13-27 – Toinen kolmannes
Toisella kolmanneksella vauva kehittyy entisestään ja jokainen raskausviikko tuo lisää niin kypsymistä kuin kasvuakin. Kurkkaa ja nappaa talteen hauskat raskausviikkokuvat, joissa näkyy minkä hedelmän tai vihanneksen kokoinen vauva kullakin viikolla on.