Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
#ihanatyyppi | Jetu
Seuraavaksi esittelyvuorossa ihana Jetu, joka kertoo vanhemmuudestaan, perheestään ja siitä kuinka monta vuotta sitten jo hän päätyikään Oot niin ihanan ääreen.
Olen Jetu, 31v ja kotoisin Virosta. Olen asunut Suomessa jo 14 vuotta.
Tulin äidiksi teininä, esikoinen syntyi juuri sen jälkeen, kun täytin 18 vuotta.
Olin monta vuotta yksinhuoltajaäiti, kävin töissä sekä opiskelin saman aikaan lastenohjaajaksi.
Äitiys ja lapset ovat ollut pienestä asti mun suuri unelma🤍
Tavattiin mun aviomiehen kanssa noin 7 vuotta sitten ja ollaan oltu naimisissa 4 vuotta.
2019 vuoden elokuussa, syntyi meille ensimmäinen yhteinen lapsi. Ennen sitä kesäkuussa muutettiin Etelä-Pohjanmaalta, Pohjois-Savon pieneen kaupunkiin Iisalmen ja tässä meidän perheellä on hyvää olla🤍.
Päätettiin heti, kun meidän neiti syntyi, että kolmas lapsi on toivottu ja odotettu meidän perheeseen. Monien rankkojen keskenmenojen jälkeen, olen nyt raskausviikolla 35 ja elokuussa on meidän pienen laskettuaikaa🤍
Arki on vauhdikas, mutta ihana🤍 Esiteini sekä taapero pitää kiireisenä🤭
Mun instagram-tilillä näkeekin, meidän perheen arkea sekä tekemisiä.
Ootniinihana yritys sekä tuotteet tuli tutuksi itselle sen jälkeen, kun meidän neiti syntyi vuonna 2019😍
Ja olen todella otettu ja kiitollinen, että saan toimia nyt heidän brändilähettiläänä🤍
Jetua voit seurata instassa täällä!
#ihanatyyppi on vuosittain valittava erityinen brändilähettiläämme, joka pääsee tutustumaan Oot niin ihanan -maailmaan ja kertomaan siitä myös sinulle. Hakuaika on keväisin eli jos mielit ensi kerralla mukaan, kannattaa pistää somekanavamme seurantaan, tiedotamme hakuajasta siellä ensimmäiseksi!
Oot niin ihana Instagramissa
Oot niin ihana Facebookissa
Saatat ihastua näihinkin
#ihanatyyppi | Rosa
Viimeisimpänä mutta ei yhtään vähäisimpänä esittelyvuorossa ovat ihana Rosa ja pikkuruinen uusin hurmuri. Tämän vuoden lähettiläät ovatkin sitten tässä, olo alkaa olla jo vähän haikea yhteisen matkan lähestyessä loppuaan.
#IHANATYYPPI ESITTÄYTYY | JENINA
Seuraava #ihanatyyppi, jonka esittelemme, on Jenina.
#ihanatyyppi | Jenni & Minka
Seuraavana esittelyvuorossa ovat ihanat Jenni ja Minka, joiden pieni ihana tyyppi saapui kesäkuussa.
#IHANATYYPPI ESITTÄYTYY | PETRA
Tämänkin vuoden brändilähettiläät kantavat ansaittua arvonimeä #ihanatyyppi ja tässä on heistä ensimmäinen eli Petra.