Tämä sivusto käyttää evästeitä
1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja
2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.
3) mainonnan vaikuttavuuden arvioimiseksi ja kohdentamiseksi.
Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.
Vauvan päivä Jyväskylässä
25.9.2020 juhlitaan Vauvan päivää ja olemme omalta osaltamme mukana tukemassa Jyväskylän tapahtumia ihanalla arvontapalkinnolla. Kurkkaa lisätiedot, niin tiedät mitä ja missä tapahtuu!
VauvaSuomi ry on pro vauva -liike, jonka tavoitteena on tuoda esiin vauvaiän merkityksellisyyttä koko ihmisen elämänkaaressa. VauvaSuomi lanseerasi vuonna 2017 Vauvan päivän, eli valtakunnallisen juhlapäivän vauvoille! Vauvan päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina ja tänä vuonna se on siis 25.9.2020.
Juhlimisen tapoja on monia ja VauvaSuomi ry kannustaakin kaikkia mukaan juhlistamaan päivää yhdessä vauvojen kanssa ja tervehtimään vastaantulevia vauvoja iloisesti. 🙂
Vauvan päivä lähti liikkeelle Helsingistä ja nyt kolmantena Vauvan päivänä tapahtumia ja ohjelmaa järjestetään virtuaalisesti sekä livenä muuallakin Suomessa. Yksi Vauvan päivän alueellisista tapahtumista on Jyväskylässä järjestettävä Vauvan päivä JKL 2020, joka tarjoaa kaikille Keski-Suomen odottaville-, vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattua maksutonta ohjelmaa.
Vauvan päivää juhlitaan Jyväskylässä kahdessa perhepuistossa sekä Kauppakeskus Sepässä sijaitsevassa Jyväskylän seurakunnan Kipinässä kello 10-17. Yksi aika ihana juttu on, että vastaamalla tapahtuman yhteydessä lyhyeen kyselyyn voit voittaa itsellesi Oot niin ihana -vauvakirjan!
→ Seuraa siis instassa @babydaykeskisuomi, kurkkaa kiinnostavat jutut ja käy Vauvan päivänä 25.9. osallistumassa Oot niin ihana -vauvakirjan arvontaan Mäki-Matin tai Yrttisuon Perhepuistossa tai Kipinässä!
Saatat ihastua näihinkin
#IHANATYYPPI esittäytyy | Merete
Meillä on jälleen ilo tehdä yhteistyötä aivan huikeiden tyyppien kanssa. #ihanatyyppi on vuosittain valittava brändilähettiläs ja tänä vuonna heitä on ollut yhteensä kuusi. Esittelemme nyt teille heistä ensimmäisen eli Mereten.
NEUVOLAKORTTIKOTELO – KÄTEVÄ JA IHANA TAPA SÄILYTTÄÄ MUISTOT NEUVOLA-AJASTA JA VÄHÄN MUUTAKIN
Neuvolakorttikotelo on meidän myydyimpiä tuotteita, eikä ihme. Neuvola-aika kiitää nopeasti ohi ja siihen liittyvä, kasvua ja kehitystä seuraava neuvolakortti on säilytettävien muistojen ykköskaartia! Lue lisää meidän superihanasta ja elämää kestävästä kotelosta, johon tallennat helposti niin neuvolakortin kuin äitiysajan terveyskortinkin.
NIIN IHANA PERHEKALENTERI
Niin ihana perhekalenteri on vakiinnuttanut paikkansa monen perheen seinällä ja meillä on ilo kertoa, että sellainen tulee tottakai myös vuodelle 2024! Tämä on jo viides vuosi, kun tämä peräti kuuden perheenjäsenen menoille suunniteltu, kahdella tavalla ripustettava kalenteri on saatavilla. Viides! Huh, wau ja jee!
NUKKUAKO VAIKO EIKÖ NUKKUA
Nukkuminen puhuttaa aina. Se puhuttaa silloin, kun nukutaan ja vielä enemmän silloin, kun ei nukuta. Höyhensaarilla-sivua voi myös täyttää monella tavalla.